Miksi näin unta yksinäisyydestä, vaikken koe olevani yksinäinen? * Why I had a dream that I´m lonely when I´m not?
Viime näin kaksi unta yksinäisyydestä. Ensimmäisessä kotonani oli ollut isot juhlat ja siivoilin paikkoja. Kaksi ystävääni oli siellä kanssani, mutta he eivät auttaneet minua, vaan korjailivat omia tavaroitaan. Olin hieman ärsyyntynyt, etteivät he auttaneet minua, mutta en sanonut mitään.
Se oli tämän unen ensimmäinen selkeä viesti. Eilen illalla katsoin poikaystäväni ja kämppikseni kanssa leffaa, jossa yksi iso asia oli se, että päähenkilö salasi erään asian toiselta henkilöltä. Oikeastaan hän jopa valehteli. Inhoan valheita. Sitä oli kauheaa katsella! Silti joo, uni näytti minulle, että kyllä, minä valehtelen harvoin. Mutta vaikka olenkin aika rohkea, avoin ja rehellinen, on hetkiä, jolloin en ole riittävän vahva sanoakseni, mitä todella tunnen. Usein ne hetket ovat juuri tuon tyyppisiä kuin unessa. Kun esimerkiksi toinen ei auta minua, vaikka ajattelen, että hänen pitäisi. Kuten että olemme sotkeneet paikat yhdessä ja vain minä siivoan.
Todellinen syy siihen, etten sano sitä, voi olla, että syvällä sisimmässäni pelkään tulevani hylätyksi, jos pyydän jotain itselleni. Jos en ole kiltti tyttö koko ajan. Jos olen vaikea. Melkein jokaisen syvin pelko on tulla hylätyksi. Ettei tule rakastetuksi sellaisena kuin on.
Joten yksi unen viesteistä on: avaa suusi ja sano se. Voit sanoa sen lempeästi. Harjoittele sanomaan asioita ystävällisesti. Sinä opit kyllä. Sinä et tule hylätyksi, ja jos joku hylkää Sinut, se on hänen menetyksensä. Sinä ansaitset tulla rakastetuksi kaikkine tunteinesi, ajatuksinesi ja kaiken sen kanssa, mitä Sinussa on. Olet upea. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka rakastavat Sinua ja tulevat rakastamaan Sinua juuri sellaisena kuin olet.
Toinen selkeä viesti ensimmäisessä unessa oli yksinäisyyden pelko. Merkki siitä tuli, kun ystäväni lähtivät. Juuri hetkeä aiemmin olin ollut ärsyyntynyt, etteivät he auttaneet minua (enkä kuitenkaan ollut edes pyytänyt heiltä sitä!). Mutta kun he lähtivät, tunsin itseni järkyttävän yksinäiseksi. Iso talo oli tyhjä. Minä olin surullinen ja väsynyt.
Toisessa unessa toistui tämä sama teema. Siinä oli kokoontuminen, jossa yhdessä opiskelleet tulivat suureen tapaamiseen. Ihmisiä melkein kaikista niistä kouluista, joissa olen opiskellut: yläasteelta, lukiosta ja sosiaalikasvattajaopinnoista. Kaikki olivat suurella aukiolla ja meitä pyydettiin halaamaan ystäviämme. Yksi ystävistäni halasi minua hyvin hyvin pitkään. Se tuntui niin hyvältä. Niin läheiseltä. Tunsin itseni niin rakastetuksi. Mutta sitten toivoin, että voisin halata jotakuta muutakin. En kehdannut pyytää halaavaa ystävääni lopettamaan (taas tämä sama ´en sano ääneen´-teema!). Oli hetki, jolloin halusin päästää irti. Mutta sitten kysyin itseltäni, miksi minun pitäisi halata jotakuta muutakin. Miksen nauttisi täysillä tästä lähes pyhästä rakkauden hetkestä? Ja päästin irti halustani ja vain nautin läheisyydestä, jota meillä kahdella ystävyksellä oli.
Kuitenkin jälkeenpäin ajattelin unessa, etten ollut yhtä hyvä kuin muut, koska en halannut useita ystäviä. Aivan kuin määrä olisi laatua tärkeämpää.
Minulla on trauma siitä, kun tulin yläasteella koulukiusatuksia. Eikä ollut paljon ystäviä. En ollut suosittu. Mutta minulla oli yksi paras ystävä, jonka kanssa olin todella läheinen. Nykyään minulla on monia ystäviä, mutta ehkä koska rakastan syviä ja läheisiä ihmisssuhteita, niin ei ole kovin montaa, jotka tietävät koko ajan kaiken minusta. Ehkä ei ole helppo pitää yllä kovin montaa syvää ystävyyssuhdetta samaan aikaan. Tietysti vuosi sitten tapahtunut hermoromahdukseni vaikutti myös siihen. Olin hyvin monta kuukautta todella masentunut, enkä pystynyt pitämään yhteyttä ystäviini. Olin hyvin antisosiaalinen. Onneksi minulla kuitenkin on paljon ystäviä, joita rakastan. Ja olen varma, että on monia, jotka välittävät minusta. Oli niin upeaa, kun viime perjantaina tapasin heistä seitsemän ja meillä oli mahtava tyttöjen ilta!
Yksinäisyys ja perusturvallisuus ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Juuri eilen juttelin kämppäkaverini ja sielunsiskoni Tean (Tean nettisivut: www.holistichealingheart.com) kanssa niistä. Ihminen ei voi (tarkemmin sanottuna: ei pitäisi) rakentaa turvallisuuttaan toisen ihmisen (kuten kumppanin, äidin, isän, terapeutin tai kenen tahansa) varaan. Jokaisen pitää löytää turva omasta itsestään ja sen löytää sydämestään. Se on jumaluus, jota itse mieluiten kutsun rakkaudeksi. Ja rakkauden kautta olemme yhteydessä toisiimme. Joten todellisuudessa emme koskaan ole yksin.
Jokaisen tulee tuntea itsensä ja seisoa omilla jaloillaan. Ja sen jälkeen pystyy rakastamaan ja olla rakastettu. Pyytää apua ja vastaanottaa ja antaa sitä.
Ole aidosti sellainen kuin olet ja maailma rakastaa Sinua <3 !
Rakkaudella,
Julia
*
Last night I had two dreams about loneliness. In a first one there had been a big party at my house and I was cleaning the place. Two friends of mine was there too but were not helping me, they were picking up their own stuff. I was a bit annoyed that they weren´t helping me but was not saying anything about it.
This was the first obvious message in the dream. Last night I watched one movie with my boyfriend and roommate and a big thing in that movie was the secret one kept from another. Actually he had lied. I hate lies. It was so terrible to watch! But okay.. this dream showed me that, yeah, I very rarely lie. However even though I´m quite brave, open and honest there are moments when I´m not strong enough to say what I really feel. And usually it is just like that moment in the dream. When somebody doesn´t help me though I think he/she should. Like we´ve messed the place together and I´m the only one cleaning it up.
The bottom reason why I don´t say it can be that deep inside I´m afraid of being abandoned if I ask something for myself. If I´m not the nice girl all the time. If I´m difficult. The deepest fear inside almost everybody is to be abandoned. Not to be loved as one is.
So one message of the dream is: open Your mouth and say it. You can say it kindly. Practice to say things nicely. You learn. You are not gonna be abandoned and if somebody leaves You, it´s his/her loss. You deserve to be loved as You are with all Your emotions, thoughts and with all what´s in You. You are wonderful. There are plenty of people in the world who love and will love You as You are.
The second obvious message in the first dream was the fear of loneliness. The sign of it came when my friends left. A moment ago I was annoyed that they didn´t help me (still... I hadn´t asked them to do that!). But after they left, I felt terribly lonely. The big house was empty. I was sad and tired.
In the second dream there was also this same theme. There was a big re-union of almost all my schools (junior high school, high school, social work studies). Everybody was in the large plaza and asked to hug the closest friends. One of my friend wanted to hug me very very long. It felt so good. So close, intimate. I felt so loved. But then I wished that I could hug someone else too. I could not dare to ask the hugging friend to stop (again this same theme of not saying aloud!). I had a moment when I wanted to let go. But then I asked myself, why I should hug someone else. Why not to enjoy this almost sacred moment of love? And I let go of my urge and delight in the closeness of two friends.
Still I afterwards felt that I´m not good as the others that had hugged multiple friends. Like the quantity would be more important than quality.
I have trauma of being bullied at school. And hadn´t many friends. Wasn´t popular. But I had one best friend and we were soooo close. Nowadays I have more friends, but maybe because I love very deep and close relationships, there aren´t so many that know all the time everything about me. It´s not so easy to maintain many deep friendships at the same time. Of course my break down a year ago also had an influence on that. I was so many months so depressed I couldn´t keep in touch with my friends. I was so deeply anti-social. Fortunately there anyway are so many friends who I love. And I´m quite sure many who also care about me. It was so awesome to meet seven of them last Friday and have a great girls night out!
Loneliness and the basic emotion of secure are closely related to each other. I just yesterday talked about it with my roommate and soulsister Tea (Tea´s website: www.holistichealingheart.com). One can not (more accurately: should not) built his/her security to another person (like partner or mum or dad or therapist or anybody). One must find it inside her and it´s found from one´s heart. It´s our holiness which I like to call "love". And through the love we are connected to each others. So we never really are alone.
So one must know her own feet and be able to stand by herself. And after that she can love and be loved. Ask for help and receive and give it.
Be true to Yourself and the world will love You <3 !
Love, Julia

Rakas sänkyni ja unipäiväkirjani * My beloved bed and notebook for dreams |
Comments
Post a Comment
Be free to share what feelings and thoughts the post aroused in You.
*
Kerro vapaasti, mitä tunteita ja ajatuksia postaus herätti Sinussa.